On ihan vahingossa päässyt vierähtämään jo muutama vuosi siitä, kun olen viimeksi päässyt nauttimaan Ruisrockista. Festarin taianomaisesta tunnelmasta puhutaan kuitenkin vuosi toisensa jälkeen, mutta itseltäni se on päässyt taukovuosien aikana unohtumaan. Siksi olinkin innoissani siitä, että pääsin pitkästä aikaa takaisin Ruissalon kauniisiin maisemiin metsästämään jälleen sitä kuuluisaa Ruisrockin taikaa.
Jo valmiiksi pitkän historian omaava Ruisrock on viime vuosina nostanut entisestään statustaan, ja noussut suomalaisista festareista kenties potentiaalisimmaksi kilpailijaksi kansainväliselle tasolle. Poikkeuksellisen upeat puitteet tarjoavat toki myös juurikin Ruissalon upeat maisemat, sekä ohi lipuvat ruotsinlaivat.
Perjantai
Saavuin itse innokkaana festarialueelle viikonlopun ensimmäisenä päivänä jo ensimmäisten kävijöiden joukossa hieman fiilistelemään Ruisrockin tunnelmaa. Vielä ennen kahta perjantaipäivänä alue oli tietenkin rauhallinen, omat kepeät askeleet pystyi kuulemaan rantahiekassa. Siellä täällä touhusi reippaita talkoolaisia omissa puuhissaan, ja ruokakojut vielä viimeistelivät esillepanoaan. Uudessa Kupla-teltassa oli jo aloitettu ensimmäinen ohjelmanumero; Yle Kioskin All Missit Panel ja Sateenkaari-lavalla Anne Lainto ja Ida Karimaa pistivät jo hiljalleen bileitä käyntiin, houkutellen samalla myös aurinkoa Ruissalon ylle. Pilviharson takaa paistattelevan kesäauringon valossa paistatteleva seesteinen festarialue nosti hymyn huulille, kun samalla tiesi minkälainen tohina siellä tulisi pian olemaan.
Tämän vuoden Ruisrockin päälavan korkkasi Aleksanteri Hakaniemi, jonka ensimmäinen albumi Nuorena jaksaa debytoi Suomen virallisen albumilistan kärjessä. Varhaisesta ajankohdasta huolimatta Niittylavan tuntumaan olikin kerääntynyt mukavasti festarikansaa fiilistelemään viikonlopun starttia, jonka Aleksanteri Hakaniemi bändeineen potkaisikin käyntiin oikein mallikkaasti.
Hakaniemeä Niittylavalle seurasi ABREU, jota fiilistelinkin jo Provinssissa vain viikkoa aikaisemmin. ABREU oli lavalla jälleen kuin pyörremyrsky, joka tempaisi mukaansa jokaisen, joka uskalsi edes silmäillä lavan suuntaan. ABREU:n livekunto on tällä hetkellä aivan uskomaton, ja jotenkin liikuttaa, että vielä vuosikymmenen jälkeenkin ABREU on niin kovassa vedossa ja sytyttelee festareiden päälavoja liekkeihin viikko toisensa jälkeen!
Yksi itseni eniten odottamistani artisteista koko Ruisrockissa oli keikkataukonsa jälkeen festarilavoille palannut Sanni, jota myös muu yleisö tuntu odottaneen samalla mitalla. Alkuvuodesta julkaistu Pornoo potkaisee keikan käyntiin vauhdikkaasti, kun lavalle asennettujen kolossaalisten näyttöjen keskelle astelee Sanni vihreässä nyrkkeilyasussaan, ja ottaa vanhan tekijän tavoin yleisön syleilyynsä liekkimeren keskeltä.
Jo ensimmäisten kappaleiden aikana Sanni ampuu tykillä ilmaan punaisia pornoseteleitä, ja yleisö huutaa hurmioituneena kuin käsillä olisi keikan viimeinen biisi. Lavalla nähdään keikan aikana myös yleisöä erityisesti ilahduttava yllätys, kun Sanni esitti Vain Elämää -tulkintansa Cheekin kappaleesta Timantit on ikuisia, ja lavalle liittyi laulamaan kappaleen puolessa välissä myös Cheek, josta on muuten tullut hämmentävän leppoisa kaveri näin eläkkeen lähentyessä.
Keikkansa lopuksi Sanni heittäytyy yleisömeren käsivarsille crowd surfaamaan. On siinäkin muija. Huh.
Illalla alue alkaa jo heräillä Ruisrockin kaltaiseen loistoonsa, katsoipa sitä mihin ilmansuuntaan tahansa, oli siellä vain hymyileviä ihmisiä. Rannan kupeessa, pienessä kontissa Minirantalavalla, soitti tämän hetken kuumin yhtye Ruusut, joka sai jengin hymyilyn lisäksi myös tanssimaan ja hullun lailla. Erityistä symppausta herätti keskellä yleisöä seissyt mies, joka tuijotti koko keikan lavalle haltioituneena hymyillen painaen käsiään leukaansa vasten. Siitä tuli kyllä valtavan hyvä mieli ja lämmin olo, musiikki on vaan niin valtavan ihana asia!
Yksi festareiden kovimpia keikkoja, ja häpeäkseni itselleni etukäteen vielä vieraita esityksiä oli elektropoppia soittava Years & Years, joka osoitti paikkansa Ruisrockin päälavalla. Itse olin kiireessä vain suhaisemassa ohi päälavan, kun ilahduttava esitys tempaisi minut mukaansa niin, etten malttanut jatkaa matkaa. Ihaninta onkin, että tässäpä itselleni uutta musiikkia joka päätynee varmasti soittolistoilleni myös festarikauden jälkeen!
Energinen esitys hypnotisoi minut niin, että valitettavasti en ehtinyt ajoissa seuraavaan kohteeseeni, vaan koko Telttalavan alue oli jo tukossa, kun pyrin sinne katsomaan Cledosta. Piru vie, jo toinen kerta tänä kesänä! Huhujen mukaan lavalla oli kuitenkin Cledoksen lisäksi myös mm. pomppulinna.
Rantalavan ohjelmiston pisti perjantaina purkkiin lopulta Cheek, jolle keikka oli siinä mielessä merkityksellinen, että se olisi herran viimeinen ennen elokuussa alkavia eläkepäiviä. Siinä mielessä jokainen kesän Cheekin keikka onkin poikkeuksellinen, ja joka kerta täynnä aivan erilaista energiaa.
Tälle keikalle Ruissalon upea ranta antoikin vielä lisäksi aivan poikkeukselliset puitteet, vaikkei ohi lipuvia ruotsinlaivoja näkynytkään, oli koko ranta pakkautunut täyteen ihmisiä silmänkantamattomiin.
Vaikka itse keikka ei mielestäni ollut aivan yhtä intensiivinen kuin Provinssissa viikkoa aikaisemmin, tuntui se sen sijaan sitäkin rennommalta ja hyväntuulisemmalta. Lavalla nähtiin myös keikan aikana vierailemassa Sanni kappaleella Flexaa, sekä Lukas Leon ja Etta vetämässä tälläkin hetkellä Spotifyn kärjessä kekkuloivan ykköshitin XTC.
Lauantai
Lauantaipäivä valkenikin jo Ruisrockille tyypillisemmissä merkeissä — ja lämpötilalukemissa. Jos kaksi asiaa on Suomessa varmaa niin se, että juhannuksena sataa ja Ruisrockissa paistaa aurinko. Siihen sai luottaa tänäkin vuonna. Jo aamupäivästä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta siihen malliin, että olisi tehnyt mieli olla alasti. (En ollut.) Myös hiljalleen paikalle valuvassa festariyleisössä oli havaittavissa pientä vireystilan nousua edellisestä päivästä. (Saattoi toki myös olla vain pitkittynyttä humalaa.)
Rantalavan, sekä myös oman päiväni korkkasi ihastuttava Nelli Matula, jonka täysipituista keikkaa ne ollut onnistunut näkemään vielä kertaakaan. Siksi olin erityisen innoissani Matulan keikasta, vaikka ihmisiä olikin keikan alkaessa hiipinyt lavan eteen vain kourallinen. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan Nelli Matula hoiti homman kotiin maailmantähden elkein. Varmalla otteella toteutettu show houkutteli myös yleisöä, ja keikan loppua kohden rannan alue olikin jo täyttynyt mukavasti ihmisistä.
Keikka sai minut myös pohtimaan sitä, miten kovasti tänne Suomeen kaivataan Nelli Matulan kaltaista pop-diivaa. Erityistä plussaa tuo se, että Nelli Matula on niin valtavan ihastuttava ja samalla myös samaistuttava persoona. Meillä on Suomessa paljon todella hienoja naisartisteja, joilla on upea oma juttunsa, mutta missä on meidän pop-diivat?!?
Nelli Matulan keikka koostui taitavan laulun ja menevien biisien lisäksi taitavista koreografioista, auringonpaisteesta, naurusta, sekä häkellyttävästä lahjakkuudesta. Nelli Matulan keikalla kuultiin jo julkaistujen viiden sinkkubiisin lisäksi myös kappaleita, joissa Nelli Matula on kuultu vierailemassa, sekä julkaisemattomia biisejä.
Rantalavalta suuntasin toiselle puolelle festarialuetta kohti Telttalavaa. Matkalla oli ihana huomata, miten aluekin oli jo heräämässä eloon ja valmistumassa uuden päivän tohinoihin. Yllättävän tyhjää hiekkakentällä kuitenkin oli, eikä ihme, sillä pian selvisi, että kaikkihan olivatkin ahtautuneet yhteen ja samaan telttaan kuuntelemaan Ida Paulin ja Kalle Lindrothin semiakustista tunnelmointia!
Kaksikolle tuttuun pelkistettyyn tapaan keikkaan oli tiivistetty kaikki mitä musiikin kuuntelija oikeastaan voi toivoa; tarttuvia, yksinkertaisia melodia, positiivista energiaa ja valtavan isoa yhteislaulua. Aina saa poistua hyvällä mielellä näiden kahden keikalta.
Huolimatta siitä miten aktiivisesti olen kiertänyt keikkoja ja festareita, olen jotenkin onnistunut missaamaan Ellinooran keikat vuosi toisensa jälkeen, enkä ollut koskaan aiemmin nähnyt Ellinooraa livenä!
Onneksi sain tilanteen nyt korjattua, sillä Ellinoora oli juuri se raikas tuulahdus, jota kovasti kaipasin kuumaan kesäpäivään. Rantalavan aluekin oli pakkautunut täyteen ihmisiä, jotka ei niin sulosointuisesti lauloivat sydämensä pohjasta Ellinooran sulosointujen tahtiin.
Lauantai-iltana festarialue tuntui jo olevan täydessä kukoistuksessaan, ja Ruisrockin taika oli kuin olikin käsinkosketeltavissa. Nostalgiaa Ruisrockin meininkeihin toi jo festariohjelmistoihin paluunsa jälkeen vakiintunut Pikku G, joka esiintyi Ruisrockissa ensimmäistä kertaa. Päälavalla JVG pisti itselleen ominaiseen tyyliin pippalot pystyyn täydelle yleisölle, ja Kasmir tanssitti yleisöä uuden levynsä, sekä toki myös vanhempien hittiensä tahtiin. Festareiden parasta antia tarjoili myöskin Disco Ensemble, joka pisti yleisön sekaisin teltan puolella.
Myös Haloo Helsingin räjäyttelevä show piti yleisön hyppysissään viiden vartin ajan, ja yleisö innostuikin myös yhteislauluun taukoamatta. Bändi oli odotettu esiintyjä päivän ohjelmistossa, sillä Haloo Helsinki jää useamman vuoden tauolle kesän keikkojen jälkeen. Koko niittylavan alue olikin niin täynnä ihmisiä kuin sinne suinkin mahtuu.
Keikan aikana niin viimeisimmän Texas-EP:n kappaleita, kuin muitakin bändin hittejä, joita niitä löytyykin reippaasti. Texas-kappaleella lavalla kävi vierailemassa myös aiemmin päivällä samalla lavalla nähty JVG.
Bändistä on yli kymmenvuotisen uransa saatossa muovautunut osa suomalaista kulttuuriperintöä, jonka kappaleet osaavat ulkoa niin vauvat kuin vaaritkin. Myös Elli Haloosta on vuosien saatossa kuoriutunut yhä karismaattisempi esiintyjä, jonka ääni on myös saanut lisää rosoisuutta ja karismaa.
Toisenlaista karismaa tarjoili myöhemmin Rantalavalla esiintyvä Paperi T, joka on kiertänyt muutamia isompia festarilavoja sitten uuden levynsä julkaisun. Kuten aiemmin mainitsinkin, ovat Paprun keikat olleet itselleni festarikesän mielekkäintä antia, eikä tämäkään ollut poikkeus. Itse asiassa päinvastoin, keikka oli poikkeuksellisen mielekäs, sillä sen aikana riisuin kenkäni ja kahlasin veteen, jossa tanssahtelin auringonlaskussa, pohtien miten ihanaa elämä oikeastaan onkaan.
(Vastaus: aika pirun ihanaa.)
Sunnuntai
Sunnuntai, niin kutsuttu pääpäivä, valkeni Ruisrockissa äärimmäisessä helteessä. Onneksi taivaalla hitaasti ohilipuvat pilvet pehmittivät edes hieman auringon pahinta paahdetta. Oli kuitenkin paha lähteä valittamaan; koko viikonloppu oli tuntunut sujuvan Ruisrockissa moitteettomasti, ja festarikansa pysynyt jatkuvasti hyvällä tuulella. Taisin kirjoittaa tästä jo tuolla yllä, mutta mahtavan musiikin lisäksi viikonloppuna eniten sydäntä lämmitti se, että joka puolella oli jatkuvasti niin leveästi hymyileviä ihmisiä. Siinä ihmisen sydän sulaa samaa vauhtia siinä missä muukin Ruissalon auringon alla paahtuva vartalo.
Pääpäivänä päälavan korkkasi Reino Nordin, jota innokkaimmat fanit olivat fanipaidoissaan tulleet odottelemaan lavan edustalle jo porttien auetessa. Vaikka alue näytti pitkään tyhjältä, täyttyi Niittylavan alue vikkelästi ennen keikkaa, jonka alkaessa tanner olikin jo pullollaan musiikin mukana laulavia ihmisiä. Olikin ilo nähdä kuinka kovaa ja antaumuksella yleisö jaksoi laulaa vielä festareiden viimeisenäkin päivänä!
Oman keikkansa lisäksi Reino Nordin nähtiin vierailemassa myös ikonisen Kaija Koon keikalla, joka nähtiin samalla lavalla seuraavana. Kaksikon yhteinen biisi Paa mut cooleriin vain muutama viikko aikaisemmin, ja siksi pääsimme nauttimaan sitä myös Ruisrockin lavalla!
Toinen Suomen musiikkitaivaan ikoni nähtiin myöhemmin rantalavalla, jossa Ismo Alanko esiintyi bändinsä kanssa lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Epäselväksi ei jäänytkään, että miten tai miksi Alanko on asemansa vuosikymmenten saatossa saavuttanut. Ismo Alanko on nähty Ruisrockin lavoilla moneen otteeseen, ja esiintyi Ruisrockissa ensimmäistä kertaa jo Hassisen Koneen kanssa jo vuonna 1981.
Alangon jälkimainingeissa myös Niittylavalla nähtiin kenties (ja toivottavasti) samanlaista elämänmittaista uraa rakentava Alma, joka kiertää tällä hetkellä niin vilkkaasti kansainvälisiä lavoja, että on harvinainen näky suomalaisilla festareilla, tai lavoilla muutenkaan. Viime vuonna ensimmäistä kertaa Ruisrockissa esiintynyt Alma nähtiin tuolloin rantalavalla, ja oli nyt siirretty Niittylavalle mainioon slottiin klo 18:15.
Alman ja hänen siskonsa sekä tuplaajansa Annan ulkomailta keräämä esiintymiskokemus näkyi eittämättä tuhottoman varmassa esityksessä. Suurista näytöistä ja muusta kevyestä rekvisiitasta huolimatta keikan valokeilan vei esiintyjien mahtavan energian lisäksi kuitenkin ansaitusti Alman vahva, tunnistettava ääni, johon en kyllästy varmaan koskaan.
Ruisrockissa Alma myös paljasti julkaisevansa vielä muutaman kuukauden sisällä vihdoin odotetun debyyttialbuminsa. CAN’T FUCKING WAIT.
Toinen harvinaisempi näky Suomen maaperällä nähtiin Rantalavalla, kun Sunrise Avenue nousi pitkästä aikaa Ruisrockin lavalle. Pääosin ulkomailla kiertävä Sunrise Avenue nauttii massiivista kansainvälistä suosiota, mutta on kuitenkin Suomessa harmillisesti pysynyt maltillisessa suosiossa.
Siksi yllätyinkin (äärimmäisen positiivisesti), kun koko Ruissalon ranta oli aivan pullollaan ihmisiä. Alue oli siis niin tukossa, ettei sen läpi mahtunut kulkemaan! Pakko sanoa, että olin todella yllättynyt näin isosta suosiosta, mutta samalla onnellinen, sillä Sunrise Avenue on livenä toki ensiluokkainen. Tosin bändin mahtipontinen soundi melkein kaipaisi ympärillensä täyden stadionin, mutta samalla siitä poikkeava idyllinen ympäristö lisäsi keikkaan freesin otteen.
Mikäli olin aiemmin viikonlopun aikana ehtinyt pohdiskelemaan sitä, miten Nelli Matula on hyvää vauhtia matkalla Suomeen kovasti kaivatuksi pop-diivaksi, niin sunnuntaina pääsin vielä todistamaan sitä miltä näyttää, kun valmis pop-diiva kietoi koko Niittylavan alueen yleisön pikkusormensa ympärille.
Valtavaa karismaa ja itsevarmuutta uhkuva Dua Lipa astui lavalle bändinsä ja tanssijoidensa kanssa saaden kaikki välittömästi hurmokseen. Kappale toisensa jälkeen yleisö pysyy mukana, olipa kyseessä sitten isompi hitti tai ei. Eikä ihme, sillä Dua Lipan anteeksipyytelemätön asenne ei väisty hetkeksikään tunnin setin aikana.
Festariviikonlopun viimeinen ilta on muutenkin ainakin oman kiinnostustutkani puolesta täynnä aivan ihania ulkomaisia lahjakkuuksia. Näistä yhtä kävin kurkkimassa rannan kupeessa, kun Rag’n’Bone Man nousi Rantalavalle auringon laskiessa. Niin monella tapaa karskin miehen lempeä ääni oli juuri se pehmeä halaus, jota rankahkon festariviikonlopun jälkeen kovasti kaipasin. Rag’n’Bone Man rauhoitti festarikansan hetkeksi pysähtymään juuri siihen hetkeen, joka oli käsillä, kun festariviikonloppu veteli jo viimeisiään.
Sitäkään rauhaa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Grammy-palkittujen tuottaja-artistien Pharrell Williamsin ja Chad Hugon sekä perkussionisti Shae Haleyn muodostama N.E.R.D pistikin koko Ruisrockin sekaisin. Uuden levynsä NO_ONE EVER REALLY DIES viime vuonna seitsemän vuoden tauon jälkeen julkaissut N.E.R.D voitti yleisön puolelleen ensisekunneilla, eikä yksikään näihin bileisiin saapunut ihminen tainnut pysyä loppuiltaa paikoillaan.
Pharrell Williams nähtiin Ruisrockissa viimeksi soolokeikalla vuonna 2015. Tuolloin petyin hieman Pharrell Williamsin flegmaattiseen lavaesiintymiseen, enkä siksi odottanut N.E.R.Dinkään keikalta paljoa. Onneksi jäin kuitenkin paikalle tarkastamaan tilanteen, sillä meininki oli täysin erilainen kuin Pharrell Williamsin muutaman vuoden takaisella Ruisrock-keikalla! Nyt esiintyminen oli juuri sitä, mitä olisin jo silloin odottanut ja toivonut.
Koko Ruisrockin ohjelmiston päättävä N.E.R.D tykitti sellaista tauotonta energiaa yli tunnin keikkansa läpi, että tuskin kukaan onnistui poistumaan paikalta pettyneenä. Samalla kun Ruisrockin muita jo hiljentyneitä alueita teipattiin suljetuiksi, juhlittiinkin Niittylavan hiekkakentällä kenties koko viikonlopun kovimmat bileet!
Mielessä kävi viikonlopun aikana väkisinkin, että miltä ensi vuoden festarikesä näyttää, kun tämän kesän jälkeen festarilavoilta poistuvat niinkin monta suurta nimeä kuin Cheek, Antti Tuisku, Haloo Helsinki sekä Disco Ensemble. Toisaalta on hienoa, että ensi vuoden festarikiinnitykset ovatkin kenties kiinnostavampia kuin vuosiin. Samalla tilaa tehdään myös uusille lahjakkuuksille.
Kaiken kaikkiaan Ruisrock toimitti juuri sen mitä siltä joka vuosi odotetaankin; monipuolisen ohjelmiston, poikkeuksellista yhteisöllisyyttä, sekä tietenkin paahtavan auringonpaisteen. Kolmen päivän aikana Ruissalossa nähtiin kaiken kaikkiaan yli sata monipuolista esiintyjää niin ulkomailta kuin Suomenkin maanperältä. Loppuunmyydyssä Ruisrockissa vieraili kolmen päivän aikana yhteensä 105 000 ihmistä.
